torstai 13. lokakuuta 2016

Innolux -home of good light





Oletkin varmaan kuullut nimen Innolux joskus ja tiedät, että nimen takana on aina loistavaa muotoilua ja hyviä valaistusominaisuuksia. Innoluxin slogan onkin -Home of good light eli hyvän valon koti. Kaikille hyvää ja häikäisemätöntä valoa.
Sain eilen olla viettämässä valaisevaa iltaa kollegajoukon eli Sissareiden (sisustussuunnittelijat.pro) kanssa. Olimme vieraana Innoluxilla Helsingissä ja saimme kuulla yrityksen historiasta ja aatteista.
Innojok Oy:n vuonna 1993 perustanut Jukka Jokiniemi kertoi meille Innoluxin tarinan, eli miksi juuri hänen yrityksestä tuli Suomen suurin valaisinvalmistaja. Innojok tulee sanoista innostuminen ja innovaatio.

Viikon kirkasvalohoito otettu. Niin paljon oli kirkasvaloja pöydän päällä ja sivuilla. Candeo-riippuvalaisin, markkinoiden ainoa riippuva kirkasvalolamppu. Kytkimellä saat säädettyä valosta hämärämmän iltakäyttöön.



Nuorena teekkarina Jukka Jokiniemi sai tietää sairastavansa sokeuteen johtavaa sairautta. Hän ei lannistunut, vaan päätti omistautua hyvän valon asialle ja lähti toteuttamaan unelmaansa tuoda hyvä valo kaikkien ulottuville. Hänen mielestään hyvä, miellyttävä ja riittävä valaistus on meidän kaikkien oikeus. Ei vain vanhojen ja vammaisten, sillä emmehän me kukaan halua kuulua tuohon kategoriaan. Ainakaan Jukan mielestä.
Jukka halusi meille suunnittelijoille painottaa tilan kokonaisvaltaista suunnittelua, jossa kaikilla aisteilla on hyvä olla. Ja tottahan se on. Huono aistikokemus pilaa tilan, oli se sitten liian kova musiikki, väärät tuoksut, liian hämärä valaistus, kirkuvat värit, ym. Kun kaikilla aisteilla on tilassa arvosana-asteikolla 8 oltavat, tekee se kokemuksesta jo todella hyvän paketin. Miettikääpä seuraavalla kerralla jossain julkitilassa, missä koette jonkun asian häiritsevän, että millä aistilla ei nyt ole asiat ihan reilassa. Mielenkiintoista.



Ja kukas se olikaan meidän illan maskotti? No tietysti Jukan suloistakin suloisempi opaskoira Fanni. On tainut Fanni muutaman kerran olla osallisena ruokapöydän ympärille istuneiden viihdyttämisessä. Niin luontevasti lämmin kuono työntyi pöydän alta polvelle kerjäämään herkkupalaa.

Kupla-sadetta pöydän päällä. Ikiklassikko Yki Nummen suunnittelema Kuplat-valaisin monissa väreissä


Innoluxin liiketoiminnan kehityspäällikkö Markku Koski kertoi meille klassikoiden keskellä Innoluxin mallistoista ja yrityksen strategioista. Innoluxin valaisinmallistot ovat nimeltään Bright, Design ja Pro.

Bright-mallisto tarjoaa monipuolisia ja tyylikkäitä kirkasvalolaitteita, jotka edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia tyylikkyydestä tinkimättä. Kirkasvalolaitteista mainittakoon uutuus Valovoima-valaisin ja graafinen valaisin Fii, jotka muotoilunsa ansiosta muuntuvat moneksi.

Design-mallisto koostuu huippulaadukkaista moderneista valaisimista ja nykypäivän klassikoista, joissa yhdistyvät kaunis muotoilu ja erinomainen valo. Klassikoista haluaisin nostaa esille Lisa Johansson-Papen vuonna 1947 suunnitteleman Lisa-tuoteperheen ja Samuli Naamangan suunnitteleman Lambada-valaisimen. Kuvat alla.

Lisa, niin ihanassa syvänsinisessä trendivärissä

Lambada-valaisinryhmä.  Enemmän on kauniimpi pätee valaisimiin

Pro-mallisto tarjoaa hyvinvointia parantavia valaistusratkaisuja, valaistussuunnittelupalveluja ja mallistovalaisinten räätälöintipalveluja. Sen tehtävä on tarjota mahdollisuus viihtyisempiin ja funktionaalisempiin julkitilaympäristöihin.

Beagle-pöytävalaisin, monikäyttöinen ja valo on miellyttävää


Näinkin voi valaista naulakon taustan, Tuplakuplat, Nukkumatit ja Swanit sulassa sovussa


Innoluxin hyvän valon filosofia:

-häikäisemättömyys
-funktionaalisuus
-energiatehokkuus
-ajaton ja miellyttävä muotoilu
-valon elinvoimaisuus
-laadukkaat komponentit
-varaosien hyvä saatavuus
-monikäyttöisyys
-pitkä elinkaari
-tuotteet kestävät aikaa niin teknisesti kuin sisustuksellisesti
-tehokkaiden valonlähteiden mahtuminen valaisimeen


Nämä kun sisäistää, niin ei tarvitse enää ihmetellä mikä tekee Innoluxista niin menestyvän valaisintoimittajan.
Valoa syksyyn rakkaat kanssakulkijat!


                                               -Ullamaija-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti